12-19.9.2018
Viikko helteisessä Alanyassa
Lähtöaamuna 12.9. H:ki-Vantaan kentältä lähdin sandaaleissa reissun päälle.
Perillä koko viikko loistavaa keliä luvassa
Hotellini sijaitsi itäisellä rannalla Oban-alueella.
Perille päästyäni suuntasin paikallisbussilla (3tl) keskustan Bella Donna-hamamiin, jossa saavat vain naiset asioida. Myös henkilökunta on pelkästään naisia.
Puolentoista tunnin aikana otin rennosti ensin suolahuoneessa istuen, sitten saunassa maaten, jonne tarjoiltiin sitrusmehua.
Saunassa hikoillun jälkeen minut ohjattiin varsinaiseen pesuhuoneeseen. Siellä on todella kosteailma. Keskellä on iso marmoripöytä, jonka reunoilla asiakkaat ovat pestävinä. Minulle sattui aivan ihana Ugandasta kotoisin oleva nainen. Hän pesi ja kuori minut päästä varpaisiin.
Tämän jälkeen hän vaahdotti minut turkkilaisen perinteen mukaan pehmeään vaahtoon ja hieroi samalla jalat sekä selkäni.
Puhtaana minut puettiin kylpytakkiin kuin lasta konsanaan ja ohjattiin lilaan rentoutumishuoneeseen. Sinne minulle tuotiin hunajavesimelonia ja vettä. Taustalla soi hiljaksiin panhuilu-musiikkia. Siinä makoilin aikani, kunnes kasvoilleni siveltiin jotain viilentävää tahnaa. Sen kuivuessa jalkojani hierottiin ja lopuksi kasvoni puhdistettiin.
Voiko ihananpaa hemmottelua olla.
Ja kaikki tämä maksoi vai alle 8€ (59tl) !!!
Hotellin aamiaispöydät notkui toinen toistaan herkullisista tarjottavista.
Täytyykin tässä kertoa, kun kävin tuloiltana hakemassa passini respasta, niin paikallinen miesvirkailija katsoi passiani ja vertasi kuvaani minuun huudahtaen suomeksi "Herrajumala Turkki" ;D
Pääsääntöisesti päiväni nautiskelin altaalla löhöillen.
Täytyihän sitä tänäkin vuonna käydä tässä Kalekukkulan rinteelle menevällä kaapelihissillä.
Seurakseni sain neljä turkkilaista nuorta naista. Jokainen naputteli kännykkää koko kaapelihissin ajan.
Kalen rinteeltä on hulppeet näkymät itäiselle rannikollekin
Lauantaina 15.9. oli päivä merellä-retki tiedossa.
Osa sukelteli, osa snorklasi ja jokunen viihtyi pelkästään laivalla aurinkoa ottaen.
Kalekukkula
Maanantaisin on Oban alueella perinteiset markkinat. Kuumuuden vuoksi sinne oli lähettävä heti aamupalan jälkeen. Mukaan lähti joitain T-paitoja.
Keskustan kaupoista tuli hankittua enemmänkin puseroita, pari käsilaukkua sekä yhdet kengät.
Lämmintä oli joka päivä yli 30°
Joten allas oli kovassa käytössä. Jopa niin, että osa turisteista ei malttunu vessaan lähteä isolle tarpeelle....niinpä se oli osan ajasta suljettu, jonka aikana allas putsattiin.
Basaarialueilla sai ihan rauhassa kävellä.
Kalekukkula by night
Oli kiva viikko Alanyassa ☀️☀️☀️
nuorimman tyttäreni perheen kera.