Maanantai 23.7.- tiistai 24.7.2018
Viikko alkoi leirin siirrolla mantereen puolelle sekä käynnillä Dubrovnikissä.
Maanantain vastaisena yönä heräsimme ukkosen jytinään. Hetki sen jälkeen isot vesipisarat ropisi Möhkön kattoon. Siinä vaiheessa tuli kiire ryömiä Möhkön yläsängyltä ulos siirtelemään sateelta suojaan edellisiltana levälleen jätetyt retkituolit, grilli ym
Tämä Peljesacin niemimaalla oleva Autocamp Glavna Plaza oli erittäin mukava 10 - 14 autokunnan yöpymispaikka. Täältä löytyi siistit vessa- (4 + 4 ) ja suihkutilat (3 + 3).
Nyt sanomme kuitenkin heipat tälle Orebic-kylän kämppärille ja Möhkö jatkaa kohti eteläistä Kroatiaa.
Nämä maisemat ovat livenä niin huikeita, että olisin joka levähdyspaikassa niitä kuvaamassa.
Ja taas mentiin viinitilojen läpi.
Matkalla oli nähtävissä vielä viime vuoden metsäpalojen tuhot.
Pian tuulilasin edessä siinsi kauas saakka kuin kiinanmuuri. Mikä ihme tuo on???
Olimme Ston-kylän kohdalla, mihin oli rakennettu 1400-luvulla puolustusmuureja yhteensä 7 kilometrin matkalta.
Päästyämme mantereen puolelle, näytti kuin myrskypilvi olisi hyökkäämässä kimppuumme. Turistit pysäytteli autojaan ihmepaikoille kuvatakseen tätä jättipilveä. Minä tyydyin liikkuvan Möhkön ikkunasta otettuun kuvaan.
Edessämme Dubrovnikin valtava Franjo Tudman-silta. Se on valmistunut vuonna 2002 ja se on 508 metriä pitkä. Korkeimpaan kohtaan korkeutta löytyy 141,5 metriä.
Maanantaina ajoimme vain Dubrovnikin vanhankaupungin ohi. Tiistaina menemme siellä käymään.
Leiripaikaksi löytyi vanhasta kaupungista 10 km etelään oleva Mlinin-kylän Camping Kate.
Leiri pystyssä, joten voimme lähteä tutkimaan ympäristöä. Suuntasimme merta kohden. Rannalle menevä tie oli 133 portaan ja piiiiiitkän tien päässä.
Porrasosuuden sain kantaa Neroa kahvakuulana.
Keke ja Nero sai tunnetusti ihailuja ja silityksiä
Mlinin rantakatu oli kaunis.
Tämä puu oli istutettu vuonna 1742 eli on jo 276 vuotta vanha! Se oli aikamoisen kokoinen.
Iltatreeninä kahvakuula sylissäni 133 porrasta kapuamaan kämppäriä kohti. Voin sanoa, että tuli hiki 30 asteen lämmössä.
Maanantaille tuli ajoa 119km.
Tiistai 24.7
Viime yönä täällä leirintäalueella oli 56 autokuntaa. Jos laskee keskimäärin jokaisessa olevan ainakin 2 hlö, se tekisi 112 hlö käyttävän esim suihkuja. Mutta niitä löytyy tältä tasan kaksi kpl!! Vessoja on 2 naisille ja 2 miehille, joten jonottaa saa.
Lämpimät kelit jatkuu edelleen. Aamu seitsemältä lämpöä 24 astetta, mutta niin on kuulema Suomessakin edelleen jatkunu hurjat helteet.
Kiiruhdimme aamu yhdeksältä lähtevään vesitaksiin, jolla pääsimme Dubrovnikin vanhaan kaupunkiin.
Pikkikippari pääsi isänsä repussa aamun rapputreenin menemään, minä kannoin rattaat.
Ensimmäinen vesitaksi ei huolinut meitä kyytiin, koska meillä oli liput (100 kn meno-paluu/hlö) toisen firman paattiin.
Matka kesti 35 minuuttia Mlinistä Dubrovnikin vanhaan kaupunkiin. Reitin varrella näimme Kuparin-kylän, jossa oli nähtävillä sodan runtelemat hotellirauniot.
Lopulta olimme Dubrovnikin vanhassa kaupungissa. Kello oli vasta 9.30, joten kadut eivät olleet vielä turisteja täynnä.
Nuoret ovat Game of thrones-faneja. Sarjaa on kuvattu osittain Dubrovnikin vanhassa kaupungissa. Niinpä etsimme kuvauspaikkoja ja nämä portaat ovat yksi niistä.
Myös fanikaupassa tuli tehtyä ostoksia.
Vanhan kaupungin kiertelyn jälkeen suuntasimme kaapelihissille.
Vuoren päältä oli huikeat näkymät vanhaan kaupunkiin.
Edellisellä Dubrovnikin käynnillä emme ehtineet vuoren päällä sijaitsevaan museoon. Siellä oli nähtävillä aineistoa Dubrovnikin puolustustaistelusta vuosilta 1991-1992.
Ennen alas lähtöä, pyörähdimme näköalaterassilla.
Minun ensimmäisellä Dubrovnikin käynnillä noin 13 vuotta sitten, ei ollut mitään kaiteita näköalapaikassa. Onneksi nykyää on ja kivat terassiravintolatkin tulleet mahtavalle näköalapaikalle.
Vanhassa kaupungissa pikkukippari sai kuninkaallista kohtelua kantotuolissa ;)
Ennen paluuta vesitaksilla Mlinin-kylään, nautimme vanhassa kaupungissa lounaaksi kanapihvit.
Kartalla Mlinin-kylä sijaitsee tuossa.
Keskiviikkona leirimme siirtyy Kroatian eteläisimpään kärkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti