Brisbanea kävellen ja maaseutua ilmasta

Sunnuntai 7.1 - maanantai 8.1.2018

Ensin vietimme päivää Brisbanessa ja seuraavana päivänä pääsimme kauan odotetulle kuumailmapallolennolle Australian maaseudulle itärannikon tuntumaan.

Mutta ensin taas vuorokautta taaksepäin. Sunnuntai-aamuna heräsimme Kybongissa ilmaisesta matkaparkista. Nyt oli ensimmäinen yö, että hiki ei virrannut. Oikeestaan oli vilu ilman peittoa, kun yölämpötila oli +19°

Hissun ympärillekin oli aamuyöstä ilmaantunut paljon kavereita.

Ankkojen lisäksi kavereinamme oli pellolla tallusteleva lauma lehmiä. Lisäksi huomasin rantakaislikosta pakenevan tämän kuvassa olevan kaverin. Ympärillämme oli varsinainen "avara luonto"

Siirryimme suosiolla aamiaista syömään lähistöllä olevaan kahvilaan. Ankat olivat vähän turhankin kesyjä.

Seuraavaksi suuntasimme Hissun keulan kohti itärannikon suurkaupunkia Brisbanea. Näin ollen maaseutumaisemat vaihtui monikaistaisiin väyliin. Ikeakin näyttää löytyvän täältä.

Brisbane perustettiin aikanaan, kun Sydneyn vankisiirtokunnat jäivät pieniksi. Erityisesti pahamaineisia vankeja haluttiin siirtää pois. 

Brisbane osottautui siellä olevan joen vuoksi sopivaksi paikaksi. Vankien ja huollon siirto vesiteitse oli helposti järjestettävissä. 

1800-luvun alussa Brisbanen väkiluku oli 45 miestä ja kaksi naista. Nykyään siellä on yli 2 miljoonaa ihmistä. 

Kun vankisiirtokuntaa alettiin perustaa Brisbaneen, oli alueella runsaasti alkuperäisväestöä eli aboriginaleja, mutta pian he kuolivat valkoihoisten tuomiin tauteihin ja luoteihin. Pieni osa pääsi pakenemaan.

Mutta sitten tämän pienen tietopläjäyksen jälkeen, takaisin meidän matkaan.

Jätimme Hissun lentokentän kupeeseen parkkiin, josta näppärästi pääsimme vesibussilla siirtymään Brisbanen keskustaan.

Tämä matka kesti 1h 5min. Siinä ehti ihailemaan niin paikallisten miellyttävän näköisiä asuntoja kuin pilvenpiirtäjiä

Yksi vesibussin pysähdyspaikoista oli "Teneriffe"   ;)

Brisbanen vanha Story Bridge-terässilta on myös yksi nähtävyys. Se on 74m korkea, 282m pitkä ja 24m leveä. Se on avattu käyttöön 6.7.1940.

 Vertailun vuoksi Sydneyn vastaava silta on 139m korkea, 1149m pitkä ja 49m leveä. Molempien siltojen päälle tehdään opastettuja retkiäkin.

Hypättiin North Quay-pysäkillä pois ja suuntasimme seuraavia nähtävyyksiä kohti.

Matkalla huomasimme paikallisen "Hietsun"-kirppiksen ja olihan se tovi sielläkin pyörähdettävä. Muutaman paidan itselleni sieltä löysin hintaan 1,3€/kpl.

 Päivä alkoi olla paahteisen kuumakin (+32°), joten sitä kaipasi varjopaikkoja. Siispä matkaa jatkettava

Hauskoja kavereita ;)

Tämä Brisbanen kaupungintalo on rakennettu 1920-1930. Aikanaan ei rahassa säästelty ja valmistuttuaan rakennus oli Australian suurin. Ja ylipäänsä oli silloin maailman suurimpia rakennuksia. 

Sen kellotorni on 92 metriä korkea.

Tämä suurikokoinen muistomerkki on rakennettu 1930-luvulla ANZAC-joukkojen kunniaksi. 

ANZAC = Australian ja Uuden Seelannin yhdistetty sotajoukko.

Ratsupoliisit miljoonakaupungissa

Piipahdimme vielä lounaan jälkeen jäätelölle keskuspuistoon, josta tämä näkymä keskustaan

Oli aika ajella seuraavaa yöpaikkaa kohden.

Brisbanen keskustan tieviidakosta osa oli rakennettu veden päälle. 

Saavuimme Canungraan iltamyöhään ja jäimme sivutien varteen omakotitaloalueelle yöksi, koska huomenna on todella aikainen herätys.

Tänään ajettiin 235km.

Maanantai 8.1.2018

Herätyskello herättämässä klo 04.15

Tosin heräsin ensimmäisen kerran kolmen aikaan valtaisaan lintujen konserttoon herättäen samalla Jussinkin. Jatkoimme unia tajuttuamme, ettei se ollutkaan herätyskellon soittoääni ;)

Meitä tultiin sovitusti hakemaan minibussilla klo 4.45 Canungran infon edestä. Olimme nimittäin lähdössä kuumailmapallolennolle.

Meidät jaettiin kahteen eri ryhmiin lentojen pituuksien mukaan. Oli 30 minuutin lento ja tunnin lento. Meillä tuo jälkimmäinen.

Koreihin mahtui 20 henkilöä/pallo +pilotti

Kori oli jaoteltu neljään osioon. Siinä sai olla ihan vapaasti nousun ja yläosuuksien ajan. Vain laskussa ihan loppumetreillä kaikkien oli pidettävä molemmilla käsillä kauhukahvoista kiinni ja seistä polvet koukussa nojaten takaseinään.

Piakkoin molemmat pallot olivat ilmassa ja pellolle piirtyivät niiden varjot.

Pilottimme herra Black

Nousimme lopulta puolentoista kilometrin korkeuteen.

Näkymät olivat huikeat. Kyyti oli tasaista ja täysin tuuletonta, koska liikuimme tuulen mukana. 

Koko meidän pallon seurue

Polttimen lämpö hohkasi osalle korissa oleville turhankin kuumasti. Onneksemme meille sattui päätypaikka. Silti kuumuus ajoi minutkin pariin otteeseen korin pohjalle karkuun polttimen lämpöä. 

Yllättävän kovaäänisiä kaskaat ovat, kun niiden sirkutus kuului yläilmoihin saakka.

Näimme pelloilla viiden kengurun lauman pomppivan. 

Siellä se toinen palloista on jo ilmat pihalla laskeutuneena. 

Äkkiä se tunnin liitely on osaltamme ohi.

Pilotti ohjasti pallon todella tasaisesti ja hämmästyttävän taidokkaasti alas.

Korin molemmista päädystä käskettiin 2 henkilöä pois. Minä ja Jussi olimme ne toiset kaksi. Loput joutuivat vielä jäämään koriin. Muuten pallo olisi keventynyt liikaa ja lähtenyt yläilmoja kohti.

Hitaasti pilotti kaatoi pallon pellolle.

Yllättävän kauan loppuväki joutui olemaan kaadetussa korissa. 

Lopuksi kaikkia pyydettiin rullaamalla tyhjentämään isosta pallosta ilmat pois.

Ja vielä kimpassa kantamaan se säilytyspussiin, joka lopuksi nostettiin peräkärryn kyytiin. Hikihän siinä tuli, paitsi mulle, kun hoitelin tätä kuvauspuolta ;)

Lento oli huikea elämys. Menemme ehdottomasti joskus vielä uudestaan.

Kuumailmapalloretkeen sisältyi vielä käynti aamiaisella viinitilalla. Siihen kuului myös lasillinen heidän omaa tuotantoa olevaa viiniä. 

Tämän jälkeen hyvästelimme seurueemme ja lähdimme serpentiinitietä myöden kipuamaan vuoristoon O'Reillyn sademetsäkeskukseen.

Tänne tiheään sademetsään putosi vuonna 1937 postilentokone, jossa oli 7 ihmistä. Koneen tarkkaa putoamispaikkaa vaikea kulkuisessa sademetsässä ei tiedetty. 

Etsintäpartiot yrittivät viikon verran löytää hylkyä siinä kuitenkaan onnistumatta.

Maiden omistaja herra O'Reilly lähti omin neuvoin sen jälkeen etsimään hylkyä. Loistavien erämiestaitojensa avulla hän löysi hylyn alle kahdessa päivässä ja yllätyksekseen myös kaksi pahoin loukkaannutta, mutta elossa olevaa ihmistä. 

Muistopatsas kuvastaa tuota löydön hetkeä.

Tästä tapahtumasta on tehty elokuva nimeltään The Riddle of the Stinson, joka täytyy kotiin päästyä katsoa.

Sademetsäkeskuksesta lähti monenmittaisia vaellusreittejä sekä kuvassakin näkyvä "leijuva" polku, jonne me suuntasimme.

Tällä riippusilta-osuudella pääsi myös haluttaessa kiipeämään puuhun 24 ja/tai 30 metrin korkeuteen

Ja emmehän me tällästä tilaisuutta jätä käyttämättä. Kiipesimme ylimmälle tasolle 30 metrin korkeuteen.

Paikalliset eivät näyttäneen osaavan kiivetä liki pystysuorissa tikapuissa. Jussin sanoin minä kipusin niissä kuin apina.

 Puuhun sai kerralla mennä max. 5 henkilöä.

Sademetsässä lenteli todella kesyjä ja kauniin värisiä papukaijoja. 

Niistä tuli väistämättä mieleen Hitchkockin leffa. Linnut lenteli milloin päähän, olkapäälle tai käsivarsille. Lintuja varten löytyi alueelta syöttökippojakin.

Aikamme oltua sademetsäkeskuksessa, ainoa reitti sieltä pois, oli palata serpentiinitietä takasin Canungraan. Osittain tie kulki läpi lehmien laidunmaidenkin.

Matkatessa etelää kohti, pysähdyimme toisenlaiseen luonnonpuistoon. 

Hyvä ettei astuttu siellä polulla makoilevan "lohikäärmeen" päälle. Se oli kuin sammakon ja sisiliskon sekoitus, mutta isompi.

Samaisesta paikasta löytyi kiiltomatoluola, joita emme kuitenkaan nähneet. Nyt ne vaan loistivat poissaolollaan ;)

Mutta komia vesiputous nähtiin

Ja matka jatkui ilta-auringossa kauniiden maisemien läpi kaposia teitä myöden

Taaskin juuri ennen auringonlaskua, joka on täällä noin klo 20, leiriydyimme leirintäalueelle Murwillumbahiin.

 Sitten nopsaan pyykit koneeseen ja suihkun kautta ruoanlaittoon.

Jussin tehdessä töitä puolen yön aikaan ulkona, minä keskityin tähän blogin tekoon

Ja mikäs töitä tehdessä ulkosalla tälläsissä lämpötiloissa ;)

Tälle päivälle tuli ajoa 152 km