To 3.1 - la 5.1.2019
Nämä kolme päivää sisälsivät tutustumisen Espanjan Rondaan, pumpulihääpäivän viettoa Gibraltarilla apinoiden keskellä sekä saapumisen Portugaliin.
Torstai 3.1.2019
Mutta ennenkuin päästään matkaan, on leiri pistettävä nippuun Fuengirolan Suomi Village-leirintäalueella. Yökin oli yllättävän lämmin, +12°C
Tälle torstaille on ohjelmassa käynti sisämaassa sijaitsevassa Rondassa, joka 740 metriä meren pinnasta.
Alkumatkasta oli pari tietullimaksua, 4,70€ ja 1,85€.
Rondaan menevä tie olikin jatkuvaa ratin veivaamista, moottoripyöräilijöiden unelmatie. Kartsa (vai kyyditettävät?) puuskutti ylämäkiä hikikarpalot "otsalla" ;)
Kyllä Kartsalla on hyvä kuski ratin takana, kun aina se on ennakkoon katsonut hyvän sijainnin päästä parkkiin. Tälläkään tienvarsiparkissa ei ollut ruuhkaa, vaikka Rondan ytimeen ei ollut kuin 10 minuutin kävelymatka.
Siinä odotellessani, että Jussi käväsi vielä Kartsassa, vastapuolen tietä vuohi poloinen pisti kunnolla hanttiin laidunsiirtoa.
Täälläkin huomaa, että olemme liikenteessä sesongin ulkopuolella. Sivukujilla ei näkynyt ristinsielua.
Kunnes päästiin pääkadulle. Talvivaatteisiin pukeutuneita turisteja vyöryi vastaan.
Niinpä luikahdin kenkäkauppaan. Jussilla aika kului sillä välin töitä tehden. Jopa niin kauan, että ehdin muutaman viereisenkin kaupan koluta hänen istuessa edelleen ensimmäisessä kenkäkaupassa ;)
Aurinkoiset terassiravintolat alkoivat täyttyä.
Tämän näyteikkunan takana tuli ihasteltua tovi. Nämä olivat todella hauskoja yksityiskohtaisia figuureita.
Tulimmekin jo kaupungin ytimeen ja huomasimme härkätaistelumuseon sekä
-areenan. Itse härkien kiduttamista emme kannata.
Monet maakunnat ja kaupungit Espanjassa ovat jo kieltäneet härkätaistelut.
Museossa oli nähtävillä mm. härkätaistelijoiden vaatetuksia eri ajoilta.
Ihan mielenkiintoinen käynti.
Museokierroksen jälkeen suuntasimme huikeille näköalapaikoille. Alas näytti olevan aikamoinen matka.
Rondan kuuluisa Puente Nuevo-silta on rakennettu 1700-luvulla. Sen rakentaminen kesti 34 vuotta. Silta on noin 100 metriä korkea ja noin 66 metriä pitkä.
Tätä siltaa ennen oli yksikaarinen silta, joka oli rakennettu muutamassa vuodessa huonosti. Se romahti vuonna 1741 ja 50 ihmistä kuoli.
Nykyinen silta on hulppean kokoinen ja ilta-auringossa varsin komea.
Näkymä sillalta vuoristoon mahtavine rotkoineen
Siltaa olisi ollut mahdollista mennä katsomaan näinkin alhaalta, mutta meillä aika ei riittänyt siihen.
Ennen paluuta Kartsalle lounastimme ja vähän shoppailin Rondassa. Ostin mm lämpimän ponchon viileälle päivälle.
Hienoja rakennuksia oli joka puolella.
Varjosilla kujilla tuli uudelle poncholle heti käyttöä.
Paluu Rondasta rantavaltatielle tapahtui samaa mutkikasta serpentiinitietä myöden, mitä aamupäivälläkin ajoimme.
Pari tietullimaksupaikkaa ylitimme valtatiellä. Toinen oli huimat 1,85€ ja toinen 2,05€.
Kiirettä piti, että ehdittiin ennen pimeää seuraavaan yöpaikkaan eli Espanjan ja Gibraltarin rajalle.
Perillä vartioidussa parkissa (12€/vrk) tuuli oli tullessamme valtava, vaikkakin ulkomittarimme näytti +15°. Matkustuspuolen ovea avattaessa sai varoa, ettei se paukahtanut saranoiltaan levälleen.
Karavaanareita ympäri Eurooppaa oli 32 autokuntaa yöpymässä samaisella parkilla.
Torstaina 3.1.2019 tuli ajoa 203 km.
Tämän eteläisemmäksi tällä reissulla emme mene. Kartsaan on tullut kotia lähdön jälkeen kilometrejä lisää 3670. Lisäksi merimatka 1100 km.
Perjantai 4.1.2019
3 viikkoa sitten lähdimme kotoa liikenteeseen.
Vietimme 2-vuotishääpäiväämme Gibraltarilla.
Aamulla oli jo +16°C, mutta edelleen tuuli reippaasti.
Aamiaisen aikana taustalla soi Meurmannin esittämä Pepe Wilbergin "Aamu".
"...Kun silmäni mä auki saan ja sinut siinä nään mä ihan lähelläin. Niin lämpimänä vasten oot sä minun kylkeäin. Siihen mä jään sä tuot niin hiljaa kätes kädellein. Sanot kultasein, mä näin tahdon olla vaan..."
Jussin laitellessa meille skootteria valmiiksi päivän Englannissa (jolle Gibraltar kuuluu) käyntiä varten, honkongilaiset turistit olivat jututtaneet Jussia. Kovin ihmettelivät, miten kaukaa olemme ajaneet Gibraltarin rajalle. Miespuolinen otti jopa videopuhelun pojalleen HongKongiin, joka osasi paremmin englantia. Päästimme heidät katsomaan Kartsan sisätiloja. He eivät olleet koskaan käyneet asuntoauton sisällä. Siinä räpsyi kamera, jos toinenkin niin sisällä kuin ulkona.
Lähtiessään rouvahenkilö sanoi minulle; "Teillä on upea elämä", enkä kiellä sitä ollenkaan.
Kiiruhdimme Gibraltarin rajalle paikallisella ajotavalla ajaen kaistojen välissä jonojen ohi.
Skootterin takaistuimelta ojensin passimme, jota kunnollinen tullimies vain vilkaisi ja näytti meille vapaan tien Gibraltarin puolelle.
Tie menee läpi kiitoradan, joka suljetaan noin kuusi kertaa päivässä lentokoneiden lasku- ja nousun ajaksi.
Skootteri parkkiin ja etsimään ensimmäinen Gibraltarin geokätkömme. Se löytyikin liian helposti.
Skootterilla on näppärää liikkua suuremmin huolehtimatta parkkipaikoista. Sen saa aina johonkin törkkästyä. Ainut miinuspuoli näin naisen näkökulmasta on hiukset. Nekun menevät kypärän alla aina lättään.
Gibraltarilla skootteri taitaa ylipäänsä olla pääetenenemisväline.
Tämä Commonwealth-puisto on Gibraltarin top 10 nähtävyyksissä. Näin suomalaisen luontoon tottuneen silmin aika olematon.
Puistokäynnin jälkeen alkoikin jotain, mistä en ennakkoon tiennytkään. Menimme alkuun hurjan isoon parkkitaloon, siis mitäh??? Siellä sain kuulla, että seuraavat 3 tuntia kiertelemme oppaan kera minibussilla Gibraltaria. Ihan mahtavaa. Kiitos Jussi kivasta yllätyksestä.
Reitin varrella saimme kuulla historian lisäksi mm kuinka kalliita heillä ovat merinäköala-asunnot (750 000€) versus viereisen tontin ilmaset merinäköala-majapaikat. Niitä oli nimittäin Gibraltarin vankilassa tarjolla. Se on sijoitettu todennäköisesti maailman kauneimmalle vankilan paikalle. Siitä en ehtinyt napata kuvaa.
Selkeässä säässä Marokko näkyy ilman kiikareitakin.
Gibraltarinsalmi on kapeimmalta kohdalta vain 14 km leveä.
Wikipedian mukaan toisen maailmansodan aikana Britannia hallitsi tehokkaasti salmea Gibraltarilta käsin. Jotain saksalaisia sukellusveneitä pääsi luikahtamaan salmesta Välimerelle, mutta yhdenkään ei tiedetä palanneen enää takaisin Atlantille.
Tuuli on voimakasta tällä puolen niemeä.
Jatkoimme pikkubussilla matkaa kohti ylemmäksi vuorta. Siellä tuli ensimmäiset varoituskyltit apinoista.
Ensimmäiseen etappiin päästessämme, apinat tulivat ympärillemme tarkasti seuraamaan, josko jotain syötävää olisi heille. Teimme vain perusturistiostoksia. Kerään nimittäin sormustimia ja täältä lähti yksi lisää kokoelmiini.
Kierrokseen kuului myös tippukiviluolassa käynti. Täällä pidetään konserttejakin loistavan akustiikan vuoksi.
Kauniista muodostelmia näin huono niskasena katselin. Kiitoksena sain tästä niskasäryn.
Luolasta poistuttuamme, kaverit olivat oven vieressä turkinhoitopuuhissa.
Niinpä minäkin menin jonon jatkeeksi :D
Oppaan mukaan Gibraltarilla elää 300 apinaa, joita on viittä eri laumaa. Jokainen lauma pysyy omalla reviirillään vuorella. Legendan mukaan Gibraltar kuuluu Englannille niin kauan, kun saarella on apinoita. Churchill oli jopa käskenyt tuomaan niitä lisää Afrikasta toisen maailmansodan aikana.
Paikallisilla on selvästi jonkinlainen viha-rakkaussuhde näihin karvaisiin riiviöihin. Nehän varastavat kaiken minkä käsiinsä saavat, eivätkä pelkää mitään. Sosiaalisia otuksia ne ovat, jokaisella on tarkka paikka laumassa ja kaveria ei jätetä.
Kierrokseen kuului myös toisen maailmansodan aikaisiin luoliin tutustuminen. Niitä on kaivettu sinne ristiin rastiin.
Siellä oli täysin varustettuja varuskuntia, sairaaloita ym.
Sairaalaan oli tehty potilaille valeikkuna estämään klaustrofobiaa.
Tunnelissa oli keskellä vuorta (the rock) myös aukko/parveke. Siitä oli hyvä näkymä nykyiselle lentokentälle päin.
Tuo Gibraltarin kiitotie on tehty tunnelista louhitusta kivestä.
Kattavan opastuskierroksen jälkeen minua taas vietiin. Oli kuulema jo kiire. Minä kun olisin pysähtynyt valokuvaamaan jokaisen talon ;D
Astuessamme intialaiseen pöytäliinaravintolaan sisälle, he ilmoittivat juuri sulkevansa. Kello oli silloin 15. Nettitietojen mukaan olisi pitänyt olla auki. No, eipä auttanut kuin kimpassa etsiä jokin toinen ruokapaikka, joka löytyikin kulman takaa.
Ruokailun päätteeksi minulle ojennettiin lahjapaketti <3 pumpulihääpäivän kunniaksi. Kiitos Rakas <3
Niin Lontoota, niin Lontoota.
Ja Jussin täytyi päästä käymään tuonkin sisällä luuri kädessä :D
Sussun luokse palatessa, kuljimme tämän portin läpi. Se on ensimmäisen maailmansodan aikainen muistomerkki amerikkalaisille merisotilaille.
Ajoimme Sussulla vielä Gibraltarin vaijerihissin juurelle ja hyppäsimme kyytiin (20,50€/hlö/meno-paluu). Vaikka olimme jo kiertoajellua käyneet vuorella, niin aivan huippu oli vielä valloittamatta. Vaijerihisseihin ylipäänsä pitää aina mennä, jos sellainen osuu reitille. Aiemman turistibussikierroksen kuski kertoili, että hissimatka vie kuusi minuuttia ylös ja kuusi sekuntia alas 😁
Harrastamme sukututkimusta ja nämä kaverit ovat tosi kaukaisia serkkuja. Enemmin ovat kyllä Jussin näköisiä. Tavatkin näyttivät olevan :D
Apinat seurasivat joka paikkaan.
Sai olla varovainen, ettei ne hypänneet syliin. Jotkut turistit oikein pyysivät apinoita hyppäävän olkapäilleen. Hyiii, siinä vaiheessa itseäni rupesi kirput kutittamaan!
Viimein olimme Gibraltarin huipulla.
Palattuamme skootterilla Kartsalle, karvapojat olivat ikionnellisia. Sama vastaanotto on kyllä vaikka olisit postilaatikolla käynyt ;)
Taas yksi pumpulinen päivä on vaihtumassa yöksi.
Muistelimme vielä lasillisen kera 2 vuotta sitten ollutta ihanaa hääseremoniaamme Martiniquen saarella Karibialla.
4.1.2017
Lauantai 5.1.2019
Keke ja Nero saavat aina ensimmäisenä aamiaiset. Sen jälkeen vasta meidän vuoro.
Tosin Nerolle on tullut asuntoautossa tavaksi pyytää sohvalle meidän aamiaisajaksi...jos vaikka jotain pientä saisi.
Se on kauppapäivä ja aika täytellä Kartsan vesisäiliötkin.
Liha on Espanjassa tosi edullista. Nuo koivelliset eivät kylläkään tuonu vettä kielelle.
Hieno keli ajella hyviä teitä pitkin Portugalia kohti.
Kohta rajan ylitettyä tulee Kekelle ja Nerolle 19:sta maa, missä he ovat olleet viimeisen kolmen vuoden aikana.
Olemme Portugalissa ja rekisteröidyimme tietullimaksujärjestelmään.
Rajalla oli turisti-info, jossa ystävällinen asiakaskapalvelija selosti meille Portugalin tiemaksujen kiemurat.
Saavuimme kohteeseen, eli merenrantapaikkaan Taviran kaupungin kohdalla.
Lisäksemme täällä yöpyi 5 asuntoautoa.
Kauniissa ilta-auringossa etsittiin viereiseltä Rato-nimisen linnakkeen raunioilta ensimmäiset Portugalin geokätkömme.
Auringonlasku oli kaunis. Jussi katsoi netistä että mollukka putoaa mereen klo 17.26, mutta hetkinen, aurinkohan on vielä taivaalla ja rannekello näytti jo aikaa 18.00. Oltiin unohdettu, että Espanjan ja Portugalin välillä on tunnin aikaero. Täällä on siis sama aika kuin Englannissa, eli kahden tunnin aikaero Suomeen.
Lauantaina 5.1.2019 ajeltiin 360 km Gibraltarin rajalta Portugalin puolelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti