Tiistai 8.1 - keskiviikko 9.1.2019
Käynti Portugalin eteläkärjessä sekä leirielämää Lagosissa.
Olimme toisenkin yön Portimaon isolla hiekkaparkilla, josta tiistai aamuna heräilimme. Laskeskelin koirien aamulenkillä yöpyneet asuntoautot. Niitä oli taaskin yli 40, niin kuin edellisenäkin yönä.
Aamutohinoiden jälkeen ajelimme Kartsalla Portugalin eteläisimpään kärkeen Atlantin rannalle Sagresin linnakkeelle. Se on rakennettu jo 1400-luvulla ja siellä maailmankuulu Henry the Navigator piti merenkulkukoulua 1400-luvulla aloittaen Portugalin maailmanvalloituksen ja tutkimusmatkailun. Itse linnake on alunperin rakennettu afrikkalaisia maahantunkeutujia vastaan. Eipä paljon ole maailma muuttunut noista päivistä.
Vuonna 1755 pyyhkäisi maanjäristyksen aiheuttama tsunami linnakkeen yli (rantakallio 60 metriä korkea) tuhoten sen. Linnake korjattiin, mutta sillä ei ollut sen jälkeen juurikaan strategista merkitystä.
Henry the Navigatorin muistomerkki.
Hänhän oli portugalilainen prinssi (1394-1460), joka perusti purjehduskoulun Sagresin niemelle ja varusti laivoja pitkiä matkoja varten. Hän houkutteli purjehtijoita jättämään kotoisen Välimen ja suuntaamaan lähes tuntemattomalle Atlantille.
Sagresin nimellä on pieni kappeli.
Jussi kokeili saarnasmiehen taitoja, mutta seurakuntaa ei tuntunut kiinnostavan Jussin paatos.
Täällä Sagresissa pysähtyvät useat muuttolinnut ennen kuin ylittävät Atlantin.
"Portugalin eteläisin kärki valloitettu karvapoikien kera"
Näillä 60 metriä korkeiden rinteiden päällä oli useampi paikallinen kalastaja ongella. Hurjan pitkät siimat täytyy olla, että edes veteen saakka ylettyy.
Nero kulki kovassa tuulessa sylissäni.
Eteläisen niemen kierron aikana tuli käveltyä
4 km.
Niemellä kasvaa joitain harvinaisia kasvejakin. Emme päässeet selville, mitä/minkälaisia, joten Nero 12,5 vuotias esitteli "leskenlehteä".
Sagresin linnakkeella oli nähtävillä useita tykkejä. Joissakin oli vuosiluku 1824.
"Joko voitais lähteä liikenteeseen?" , kyselee innokas autopoika. Hetki, niin pääset ensin valjaisiin kiinni.
Saavuimme Lagosissa sijaitsevaan Turiscampo-leirintäalueelle.
Täällä oli viittä eri kokoista/hintaisia paikkoja. Me valitsimme koirien vuoksi reunapaikan isojen puiden kera. Näin sesongin ulkopuolella tälläinen yli 70m2 paikka maksoi 27€/vrk (sis sähkön ja vesipisteen). Pahimpana sesonkina elokuussa saa samasta paikasta maksaa 55€/vrk.
Koirista veloittavat 6€/koira/vrk vuodenajasta riippumatta.
Leirintäalueelta löytyy katettu & lämmitetty allasalue sekä ulkona kylmä- & lämminallas. Näiden käyttö sisältyi paikkamaksuun. Saunaankin olisi päässyt. Se olisi ollut 5€/hlö
Vessat ja suihkut niin ihmisille kuin koirille olivat todella siistit.
Lapsille kuin aikuisille löytyi temppuradat ;)
Tiistaina tuli ajeltua huimat 82 km Portimaosta Portugalin eteläisimmän kärken Sagresin kautta Lagosiin.
Keskiviikko 9.1.2019
Kello oli herättämässä meidät seitsemän jälkeen, sillä Jussilla oli sovittu aamukahdeksalta videopalaveri Kiinaan Fiellbergin sisäisen laatuauditoinnin vuoksi.
Kiinassa kello oli tuolloin 16.
Koirien lenkitys tapahtui Turiscampo-leirintäalueen ulkopuolella. Mielestäni 6€/koira/vrk olisi isolta leirintäalueelta voinut löytyä myös koirien puistoalue.
Keskiviikkoaamupäivän nautimme rennosta oleilusta auringon lämmössä Kartsan edustalla.
Jussi viritti mieluistan päikkäripaikan puiden väliin.
Kumpikaan koirista ei ollut kiinni, muttei ne lähteneet omalta alueelta mihinkään. Tässäkin kuvassa Kartsan matkustuspuolen ovi on auki ja Keke makailee siinä sisällä ovensuussa, vaikka olisi hyvin voinut tulla uloskin.
Nero näyttää ottavan lämpöä itseenä grillipöydän lähellä terassimaton päällä.
Kun piha-alueemme meni varjoon, oli aika lähteä liikenteeseen. Ensin piti astiat käydä pesasemassa leirintäalueen yleisissä tiskauspisteissä.
Sen jälkeen Sussun kiertelemään ympäristöä. Kylläpä löytyikin kauniita kukkasia.
Lagosin vanhaankaupunkiin päästyämme jalkauduimme kävemään pikkukujille.
Rannalla näimme tämän Ponta da Bandeira-linnakkeen. Muutaman euron sisäänpääsymaksusta pääsimme sitäkin katselemaan. Oli aika vaatimaton.
Parit geokätköt käytiin samalla etsimässä Lagosin keskustan tuntumassa.
Pyörähdettiin kyliltä palatessa skootterilla vielä kaupan kautta.
Keskiviikko ilta hurahtikin nopeasti pimeyden laskeuduttua Lagosiin Portugalissa.
Kartsan 210 cm leveälle sängylle kellahdettua, Jussi sanoi joka iltaiset vakiosanansa; "Jestas, että tää on hyvä sänky".
Torstaina jatkamme matkaamme takaisin Espanjan puolelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti