Maanantai 28.8.2018
Vaellusharjottelua vesiputoukselle
Herättyämme Rysstadin läheisyyden puskaparkista, vettä satoi rivakasti.
Ulkona oli +6°, joka tuntui ruhtinaalliselta +3°
Aamutoimien aikana tarkistimme vielä päivän säätiedotusta. Ei luvannut hyvää meidän tälle päivälle suunnitellulle Preikestolen vaellukselle. Niinpä suunnitelmat meni uusiksi.
Lähdimme ajelemaan Månafossia kohti, jossa ei pitäisi sataa.
Matkalla saimme väistellä kapealla tiellä niin lampaita kuin vastaan tulevaa liikennettä.
Mutta sitten kun kauempana näytti vastaan tulevan reipasta vauhtia valkoinen rekka, tuli meille kiirus ehtiä ensimmäiseen ohituspaikkaan.Tällä tiellä kun ei mahduta vierekkäin kohtaamaan.
Vuoristossa lämpötilakin laski +5 asteeseen
Mää-määä sekä kellon kilkatus kuului joka puolelta
Vettä tihkutteli edelleen, mutta pysähdyttiin ulos saakka ihastelemaan maisemia. Tuuli oli raaka, joten eipä siellä vähäisillä vaatteilla kauaa kyennyt tepastella.
Ja toisekseen, sait joka askeleella varoa lampaiden jätöksiä.
Livenä nämä maisemat oli kyllä upeammat kuin mitä nämä kuvat antaa ymmärtää.
Möhkö oli saanut ylleen lampaanp##kakuorrutuksen
Tämä erilailla upea karumaastoinen tieosuus löytyy näiltä kulmilta
Ei voi kuin hattua nostaa nuorille retkeilijöille. Nämäkin saksalaiset nuoret tekivät reippaassa sateessa ulkona ruokaa. Sateenvarjosta ei näyttänyt juurikaan olevan hyötyä, sillä tuuli pyöritti vettä joka suunnasta.
Matkamme jatkui vuoren sisällä menevää tunnelia pitkin
Kunnes putkahdimme aivan toisennäköiseen vehreään ympäristöön. Tie oli tosi kapea. Tuntui kuin olisi ajellut pyörätiellä.
Hei, mutta vesisade oli jäänyt vuoren toiselle puolelle elikkä meillä hyvät mahdollisuudet kiipeillä vesiputoukselle.
Mutta kyllä tällä "pyörätiellä" ajoi edellämme linja-autokin kohti Månafossenia. Onneksi meidän ei tarvinnut vastatusten sen kanssa tulla.
Päästyämme Månafossen parkkipaikalle ja muutaman euron parkkimaksun maksettuamme, suuntaamme luontoon. Koirat jätimme nyt asuntoautoon nukkumaan. Lämpötila ei ollut muutamaa astetta enempää, joten minä vilukissana puin reilusti vaatetta päälleni.
Alku oli helppoa, mutta sateen jäljiltä kivet olivat liukkaita
Sitten sai jo todenteolla riuhtoa itseään ylös liukasta mäkeä
Ja kuumahan siinä tuli, joten ensimmäinen takkikerros lähti pois.
Siinä se nyt on; 92 metriä pitkä vesiputous Månafossen.
Ja sitten epäviralliset kuvat ;)
Apua, isännän versiot
Paluumatkalla olikin reitti jo kuivunut aamupäivän sateelta.
No just, nyt se rekka on kapealla tiellä edessämme. Hän oli onneksi ystävällinen ja pysähtyi niin reunaan kuin mahdollista.
Norjassa kaikki on hinnakkaampaa kuin Suomessa. Kävimme Tjorhomissa ruokakaupassa ja vaihdoimme 115€ näihin kahteen ruokakassilliseen.
Tässä muutamia esimerkkejä ostoksistamme:
Banaanikilo 2,77€ ja
viinirypäleet 3,60€/500g rasia.
Litra kevytmaitoa 1,80€
1,5 kg perunoita 3,10€
1,75 litran kokis 4,00€ sis.pantin 0,26€
Matka jatkui jääkaappi täydennettynä Lysebotnia kohti. Tämä sinne menevä tie on talviaikaan suljettu.
Oli kyllä huikeen maisemat.
Ja lampaita tietty jatkuvasti ympärillä.
Olimme niin ylhäällä, että pilvet hankaloittivat sumusateella maisemien ihailua.
No nyt se odottamani huikea serpentiinitie alkaa
Netistä lainatusta kuvasta näkee hyvin serpentiinitien vuorelta alas Lysebotniin.
Viimeinen kilometri ajettiin vuoren sisällä tunnelissa.
Jee, olimme perillä vuonon pohjalla Lysebotnin leirintäalueella. Möhkön jarrut olivat kuumat kuin mitkä ja jarrujen haju ei ollut ollenkaan mukava.
Sillä välin kun minä ja karvapojat odottelimme autolla, Jussi kävi kysymässä leirintäalueelta Möhkölle paikkaa.
Joooo, paikka löytyy, mutta ei sähköä eikä mahdollisuutta harmaavesiä eikä vessaamme tyhjentää. Siis mitä??? Se on syy, miksi meidän (niinkuin muidenkin karavaanareiden) täytyy välillä tulla yöpymään puskista pois leirintäalueelle.
Aikataulumme vuoksi meidän oli kuitenkin jäätävä tänne ja lopulta saimme otettua sähköä Möhköön. Ihme paikka....
Muut karavaanarit näytti olevan enimmäkseen saksalaisia.
Ehdimme vielä ennen pimeän tuloa kävellen tutustumaan Lysebotniin. Ilma oli yllättävän lämmin, +14°.
Päivälle tuli ajoa 209 km.
Lysebotn löytyy kartalta täältä.
Seuraavana päivänä tiistaina onkin meidän kunnolle raju vaellusreitti edessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti