torstai 12. heinäkuuta 2018

Kroatiaan

Torstai 12.7.2018
Ajoimme Slovakiasta Unkarin läpi Kroatian rannikolle.

Torstai aamuna heräsimme kuudelta kellon soittoon Slovakian Komarnossa. Olimme yötä ns. puskaparkissa Tonavan sivujoen varrella aivan keskellä kaupunkia. Tämänkin paikan löysimme Park4night-sovelluksen kautta.

Rivakan aamutoimien jälkeen googlemapsiin määränpääksi Kroatian rannikolta Senj, jossa olisimme iltapäivällä perillä. 


Suunniteltu reittimme Unkariin olikin suljettu


Näin ollen pyörähdimme Möhköllä pienen lenkin Komarnon kaduilla.


Lopulta löysimme kapean ja monttuisen kiertotien kohti Unkarin puolta.


Tonavajoki ylitetty Unkarin puolelle. Myös Unkariin ostimme ennakkoon tiemaksun eli vinjetin. Hinta oli noin 12€.


Unkarin puolen katukuvaa


Unkarissa pysähdyimme jaloittelemaan Balaton-järven rannalle. "Naapurin" vahdit ilmoittivat ärhäkästi huomanneensa Keken ja Neron. Onneksi meidän pojat eivät olleet huomaavinaankaan lajitovereitaan.


Balatonjärven joutsenet olivat todella kesyjä. 


Hauskoista uimapatjoista olisi ollut valinnanvaraa. Olispa omassa lapsuudessa ollut tälläisiä. 


Aito Lada mageessa kunnossa.


Kroatian raja lähestyi. Rajamuodollisuuksissa meni vain 13 minuuttia.


Kroatiassa tiemaksut hoituu livepalvelulla. Huomatkaa myyjän Kroatia-paita. Jalkapallon MM-kisatunnelma on täällä käsin kosketeltavaa, kun Kroatia pääsi finaaaliin eilisen matsin jälkeen.


Luovuimme tänään ruokailupysähdyksestä, joten lounas syötiin ajaessa. Tarjoilu pelasi kuskin tahtiin.
 Näin säästimme ainakin tunnin lisää ajoaikaa ja olisimme ajoissa määränpäässämme Senjissä. 


Mutta ilman päikkäreitä ei kuskin tarvitse taivaltaa matkaa. Ne on saatava joka päivä, joten eikun huoltoaseman parkkikselle hetkeksi.


Noin 6 km pitkä Mala Kapela-tunneli, jonka loputtua lämpötila kohosi +19 asteesta +26 asteeseen.


Kroatian rannikolle oli laskeuduttava serpentiiinitietä. Välillä oli kiireisimmät laskettava ohitse.



Lämpötilat muuttui kertaheitolla kesäisen lämpimäksi. Juuri minulle sopivaksi.


 Viimeinkin perillä Kroatian Senjin leirintä-alueella. Täällä asuva ystävämme oli käynyt päivää aikaisemmin varaamassa meille rantapaikan. Aivan mahtavaa, kiitos.


Kuskin vuoro nauttia maisemista.


Kroatiassa ei tunneta leirintäalueilla samanlaisia turvamääräyksiä kuin Suomessa. 


Olimme ennakkoon sopineet tavata 
Kroatiassa asuvan ystävämme tuloillalle.  Lähdimmekin porukalla keskustaan syömään.


Senjin rantakatu.
 Omatoimimatkaajat huom! Jos ja kun olette vailla kivaa kämppää täältä Senjistä, ottakaa yhteyttä, niin kerron lisää ystäväni apartomentoksesta.


Ilta kului nopeasti vaihdellen vuoden kuulumisia


Paikallinen ruoka on todella hyvää. Otin alkuruoaksi kalasoppaa ja pääruoaksi cevapcicia, jotka ovat hyvin maustettuja jauhelihapötköjä.

Palatessamme Möhkölle otimme vielä jälkiruoaksi jäätelökiskasta pikarijäätelöt.


Palasimme rannan kautta. Lämpötila oli laskenut noin 24 asteeseen. 




Tälle päivälle tuli ajokilometrejä 551
Slovakian Komarnosta Kroatian Senjiin.
Keskinopeus olikin jo 72km/h.
Matka-aika 7h38minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tsekki-Itävalta-Puola-Liettua-Latvia-Viro

Sunnuntai 3.8 - tiistai 5.8.2019 Viimeisten ajopäivien lomassa pikainen tutustuminen Tsekeissä sadunhohtoiseen Cesky Krumloviin. Sunnuntai 3...