perjantai 13. heinäkuuta 2018

Kohti Trogiria

Perjantai 13.7.2018

Tänään siirryimme Senjistä Trogiriin lähelle Splitin lentokenttää


Perjantai aamulle olimme sopineet ystävämme kanssa aamukahvit paikalliseen terassikahvilaan. Mutta kun sieltä ei ole saatavilla muuta kuin kahvia, kävimme leipomomyymälästä hakemassa pientä purtavaa aamupalaksi. 


Burek on paikallinen lörtsy


Oli aika jättää Senjin leirintäalue. Vielä hetki ennen lähtöämme, viereemme tuli ruotsalainen pariskunta lyhytkarvaisen Chihuahuan kanssa.


Lähtiessämme Senjistä pyörähdimme pikaseltaan katsomaan kaupungin yllä loistavaa linnotusta.


Vuonna 1558 rakennettu linnotus on nimeltään Nehaij



Sieltä oli hulppeat näkymät Senjin kaupunkiin.


Keke 13v ja Nero 12v linnotuksen luona.


Jatkoimme matkaa rannikkotietä myöden etelää kohti.


Matkan varrella olisi ollut autiorantoja, muttemme malttaneet niihin pysähtyä.



Lounashetki rantatien varrella


Kekeä kiinnosti kovin lähettyvillä vapaana vaeltava lammas, muttei silti lähtenyt sen perään avonaisesta ovesta.


Nero huilaili sillä välin viilennysmaton päällä.


Edessämme siintää Trogir 


Ja viime vuodelta jo tuttu leirintäalue Seget.
Olemme täällä mahdollisesti seuraavat kolme yötä.


Illaksi olimme sopineet naapurikylään Kastel Stariin tapaamisen täällä asuvan  suomalaisen kanssa. Hänet tapasimme nyt ensimmäistä kertaa.


Otimme molemmat taas näitä paikallisia mausteisia lihapötköjä eli cevapcicia


Kastel Stari oli mukavan oloinen pikkukylä


Tälle päivälle tuli kilometrejä 255



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tsekki-Itävalta-Puola-Liettua-Latvia-Viro

Sunnuntai 3.8 - tiistai 5.8.2019 Viimeisten ajopäivien lomassa pikainen tutustuminen Tsekeissä sadunhohtoiseen Cesky Krumloviin. Sunnuntai 3...