tiistai 17. heinäkuuta 2018

Leirielämää Makarskassa

Tiistai 17.7 - torstai 19.7.2018



Ma 16-17.7 yö oli tuskainen Sirena-leirintäalueella Omisin lähellä. Ukkonen pauhasi ja vettä satoi kovan tuulen kera. Möhkö heilui jyrkänteellä pelottavasti. Yöllä kävimme siirtämässä tuolit & pöydän suojaan sateelta. Leirintäalueen pihamaa oli muuttunut kuravelliksi.
Tosin aamuun mennessä kaikki paikat olivat jo kuivaneet auringon paistaessa. 

Ennen lähtöä tältä yöpaikalta, käväsin tyttäreni kanssa astiat pesemässä.


Lähdimme ajelemaan rantatietä pitkin etelää kohti vailla varsinaista määränpäätä.


Pian aurinkokin laittoi täydet volyymit päälle.


Välillä rantatie kohosi vuoren rinnettä myöden korkeuksiin.


Matkan varrella Kravicassa kävimme pyrkimässä Park4Night-sovelluksesta löytämään leirintäalueeseen. Kello oli vielä niin varhainen aamupäivä (~10), ettei paikkoja ollut vielä vapautunut. Näin ollen emme jääneet kytikselle, vaan matka jatkui etelää kohti.


Seuraavaksi kävimme katsastamassa Camping Riviera Makarskassa. Jalkauduimme tutkimaan paikkaa ja totesimme sen hyväksi. Siispä päätimme jäädä tänne.


Teräsmies laittoi leirin pystyyn käden käänteessä  ;)
Nuoret nukkuivat teltassa kaksi seuraavaa yötä


Tämä Makarskan leirintäalue on viime vuonna otettu käyttöön, joten kaikki saniteettirakennukset ovat uusia. Vuorokausihinta n. 16€/hlö/vrk

Rekkarikilpien mukaan puolalaisia karavaanareita on eniten. Sitten löytyy ruotsalaisia, italialaisia, norjalaisia, sveitsiläisiä, saksalaisia. Me olimme ainoat suomalaiset.


Lämpötila huitelee päivällä +30 asteen tienoilla. Koiria (ja miksei itseämmekin) varten viilennämme Möhkön sisätilan liikuteltevalla ilmastointikojeella. Lisäksi Kekellä ja Nerolla on viilennysmatto.


Nuorison lähdettyä käymään Makarskan keskustassa, me saimme tehtäväksi pitää pikkukipparille seuraa. Kävimme tutkimassa rannan sekä päätien leipomotarjonnan.


Hups, nyt vaan kävi lastenvahdille vanhanaikasesti ja nukahti itse ;)


Tiistaina 17.7 tuli ajettu vain 27km kämppäri Sirenasta Makarskan rivieralle.


Keskiviikko 18.7.2018
Pikkukippari herätti koko seurueemme klo 5.45.
Siinä tuli jo aamupäivällä otettua itsekunkin päikkärit. 


Ennen yhdeksää lämpötila oli jo 25 asteessa, mutta samaan aikaan (aikaero +1h) kotona Vantaalla näyttäisi olevan jo 27 astetta!!!


Seurueellamme tiedossa rantapäivä. Mutta miten ihmeessä tuonne mahtuu enää.....


Univelkaa oli edelleen. Rannalla yritimme molemmat ottaa päikkärit, mutta mulle olikin tulossa jonkin sortin selkähieronta ;)


Pikkukippari viihtyi pitkiäkin aikoja itsekseen leikkien. Toki vedessä ei koskaan ollut yksin. 


Tuoreita hedelmiä olisi voinut ostaa suoraan veneestä. Me menimme kuitenkin lounaalle rantaravintolaan. 


Pikkukipparille oli kämpillä omat pöperöt odottamassa. Huomaa isännän elkeet ;)


Illaksi suuntasimme rantabulevardia myöden Makarskan keskustaan. Vaikka kello oli puolen kuuden maissa, rannoilla oli vielä reilusti auringonpalvojia.


Pyörähdimme markkina-alueella tehden pieniä ostoksia ja josta suuntasimme Makarskan satama-alueelle.


Siellä muistelimme, kuinka seilasimme 4 vuotta sitten vastaavanlaisella aluksella yhden viikon Kroatian vesillä. Yövyimme silloin juurikin tuossa paikassa yhden yön. Laiva siirtyi joka yöksi uuteen satamaan. Oli kyllä hieno reissu.


 Makarskan vanhassa kaupungissa sijaitseva Andrijen kirkko


Päivän päätteeksi rantabulevardin viihtyisään ravintolaan pitsalle.


Auringonlasku Makarskan edustalla


Kotiin matkaa noin 2600km


Matkamme jatkuu torstaina 19.7 aamupäivällä etelämmäksi. Katsotaan, mistä löydämme itsemme ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tsekki-Itävalta-Puola-Liettua-Latvia-Viro

Sunnuntai 3.8 - tiistai 5.8.2019 Viimeisten ajopäivien lomassa pikainen tutustuminen Tsekeissä sadunhohtoiseen Cesky Krumloviin. Sunnuntai 3...