keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Hong Kongin tutkailua

Keskiviikko 27.12 - torstai 28.12.2017
                                Hong Kong


Päivä tulee olemaan kaunis, mutta viileä. Kevyttoppatakki onkin ollut hyvin käytössä.


Hotelliaamiaisen (joka yllätti positiivisesti) jälkeen suuntasimme metroasemalle. Emmekä olleet ainoat metron asiakkaat.
(Enkait mä oikeesti oo noin nysä!)


Hyppäsimme opastettuun Hong Kongin keskustan ratikka-ajeluun, joka tehtiin 1920-luvulla rakennetulla raitiovaunulla.
Paikalliset kutsuvat ratikoita ding-dingeiksi niiden varoituskellojen äänen takia.


Kuulemma kaikki ratikat ovat made in Hong Kong.


Näitä pilvenpiirtäjiä riittää




Ratikkakierroksen jälkeen jäimme pörräämään keskustaan. Täällähän kaikki on vähintään kaksikerroksisia...niin bussit kuin raitiovaunutkin.


Päiväkahvit tuli nautiskeltua keskustan kahvilassa herkullisen leivosannoksen kera


Näistäkin teräväkulmaisista rakennuksista ratikkaopas kertoi, että terävät kulmat eivät ole feng shuin kannalta ollenkaan hyvät. Tarkkaan oikeille paikoille istutetut puut kuitenkin kumoavat (?) pahat voimat. Uskalsimme siis turvallisesti ohittaa nämä rakennukset. Tässä on kyseessä Bank of Chinan pääkonttori Hong Kongissa.


Iltapäivällä ajattelimme lähteä käymään Hong Kongin kuuluisimmalla näköalapaikalle nimeltään the Peak. Niin oli "muutama" muukin, sillä tässä edessämme on oikeasti jono lippuluukulle. Olin jo 45 minuutin jonottamisen jälkeen luovuttamassa, mutta onneksi en, vaikka saimme jonottaa vuoroamme 2 tuntia ja 15 minuuttia!!!


Kaksi seraavaa kuvaa on netistä kopsattuja, koska pimeys ehti laskeutua.

Elikkä hurjan jonotuksen jälkeen siirryimme vinoratikka the Peak tramilla 428 metrin korkeuteen.


Peak Towerissa oli se näköalatasanne, jota varten jonotimme. Itse tätä rakennusta emme pimeyden vuoksi edes nähneet.


Näköalatasanteella tuuli kylmästi. Onneksi oli vaatetus kunnossa.
 Kuva epätarkka, kun tuuli riepotteli selfiekeppiäni siihen malliin, että hyvä kun pysyi kädessäni.


Ihmisiä oli kaikkialla tasannetta ihan "simona"


Ja tässä uudestaan tämä kännykällä kuvaamani näkymä maisematasanteelta Hong Kongin keskustaa päin.
Kyllä kannatti jonottaa!


Tulimme peakilta pois paikallisbussilla. Se oli kaksikerroksinen ja tietenkin olimme yläkerrassa ja takapenkillä. Kuski ajoi kuin mielipuoli alas serpentiinitietä, jopa niin, että osa matkustajista alkoi ns. laatoitushommiin. Onneksi meillä ei ollut hätää. Paluumatkan hotellille teimme kokeneesti metron kyydillä.


Hotellin aulan kattovalaisimien jäädessä loistamaan, me painuimme pehkuihin.


Torstai 28.12.2017 ja aamiaisaika kera "Hesarin"
Ja joululaulut raikaa edelleen kauttaaltaan


Vilakat kelit jatkuu


Täällä Hong Kongissa on kolme eri pankkia, jotka ovat vastuussa seteleiden painatuksesta. Siksi kaikkia seteleitä on kolmea eri versiota.


On aika jättää hotelli ja suuntaamme päiväksi keskustaan. 
Yölento siirtää meidät perjantai-aamuksi Australiaan.

Matkalaukut jätimme päiväksi hotellille säilöön.




Mikähän isolla koiralla on hätänä vai onkohan täällä Honkkarissa tapana kuljettaa isotkin koirat työntökärryissä....
Painoa koiralla näyttäisi olevan liikaa noihin kärryihin.




Mainostauluviidakkoa


Suuntasimme paikallisille markkinoille, jossa oli vielä näin päivällä hyvin tilaa liikkua.


Pieni vesisade pisti töpinää myyjille 


Tein markkinoilta heräteostoksen itselleni. Myyjä pyyti tästä laukusta 390 HKD (noin 42€), mutta tarjouduin maksamaan 150 HKD (noin 15€) ja sain sen sillä. 


Pian suuntaamme lentokentälle. Iltayhdeksän aikaan lähtee 9,5 tunnin yölento Airbus A380:llä kohti Sydneytä.


Lentoreittimme Honkg Kongista ensin Sydneyhin, josta jatkolento perjantai-aamuna Cairnsiin


Tavataan seuraavan kerran nettiyhteyksistä riippuen parin päivän päästä.

2 kommenttia:

  1. Tuossa ihmispaljoudessa ei kannata ryntäillä hyvien kuvauskohteiden äärelle ilman, että toinen juoksee perässä. Äkkiä voi toinen hävitä ihmismassaan. Pitää kulkes visusti käsi kädessä☺

    VastaaPoista

Tsekki-Itävalta-Puola-Liettua-Latvia-Viro

Sunnuntai 3.8 - tiistai 5.8.2019 Viimeisten ajopäivien lomassa pikainen tutustuminen Tsekeissä sadunhohtoiseen Cesky Krumloviin. Sunnuntai 3...