Venetsia

Keskiviikko 12.7.2017

Muutamaan otteeseen muuttuneista suunnitelmista huolimatta, menemmekin Venetsiaan. 

Aamuksihan olimme jo valmiina Venetsian saarella matkaparkissa muiden karavaanareiden tavoin.

Harvemmin sitä herää Venetsiassa omasta autosta ja lenkittää koiria saarella. Meillä oli kello soimassa aamun seitsemältä, jotta ehtisimme ytimeen ennen kuuminta aikaa.

Ennen keskustaan lähtöä, varmuuden vuoksi näin. Toivottavasti turha teko. 

Venetsian keskustaan oli matkaa kolme kilometriä. Alkupätkän taitoimme junalla.

Keijo, vanha konkari, eteni kokeneen lailla junaan.

Toisinkuin Nero, jota pelotti iso maailma

Kello ei ollut aamu yhdeksää enempää ja turisteja näkyi ympäriinsä.

Ensimmäiset kanavat bongattu, kiva nähdä näitä livenä.

Suuren kanavan (Canal Grande) ylitimimme vesibussilla. Kekellä olis sääntöjen mukaan pitänyt olla kuonokoppa, mutta autoonhan se unohtui. Nero kököttää kassissaan, eikä sillä kuonokoppa olisikaan kovin katu-uskottava.

Ja matka jatkui kohti Pyhän Markuksen aukiota, joka on Venetsian keskus.

Matkalla nähtiin myös rakkauslukkoja. Tällä kertaa emme laittaneet omiamme, nehän löytyvät jo Prahasta ja Sydneystä.

Pitihän sitä vähän ostellakin.

Nämä kengät eivät kyllä kävelleet mukaan, vaikka mieli tekikin.

Siinähän se Pyhän Markuksen kirkko ja aukio jo onkin. Emme olleet siellä ainoat!

Karvapojistakin otettiin turistikuva. Yleensä turisteilla ei kyllä kieli roiku.

Taustalla huokaustaen silta. Se on aikanaan sijainnut oikeuslaitoksen ja vankilan välissä ja sai nimensä vankien huokauksista, kun he näkivät vapauden viimeistä kertaa.

Gondolin ohjaajaa kutsutaan gondolieeriksi. Suurin osa Venetsian gondolieereista kuuluu vanhoihin gondolieerisukuihin: aiemmin vallitsi ikiaikainen laki, jonka mukaan gondolieerina ei saanut toimia kukaan näiden sukujen ulkopuolinen (kertoo wikipedia).

Pitihän sitä kahvitellakin (Jussin). Meille muille kolmelle vain vettä.

Karvapojilla on mukanaan aina oma vesikulho ja vettä.

Karnevaalinaamiot kuuluvat Venetsiaan. Niille oli omia kauppojakin.

Karvapojat saivat jatkuvasti ihasteluja ja rapsutuksia. Onneksi me emme.

Keskipäivän kuumuus alkoi painaa päälle ja päätimme siirtyä takaisin autolle. Helpoiten ja viileiten se tapahtui vesibussilla. Samalla saimme ihasteltua Venetsiaa lisää.

Yksi Italian kuuluisimpia nähtävyyksiä on Rialton silta. Se oli aikanaan ainoa silta suuren kanavan yli.

Veden alla on iso ukkeli, hienoa taidetta.

Keke nauttii kaikesta matkustelusta. Nero ei.

Autossa takaisin, varkaudenestosyteemejä ei onneksi oltu tarvittu. Nero nauttii Motonetin ilmanviilentimestä.

Bye bye Venezia. Tänne tullaan joskus uudestaan kahdestaan.

Olimme bonganneet netistä matkan varrella olevan Designers Outletin. Siellä on pelkästään merkkiliikkeiden tavaroita.

Mutta alennusten jälkeenkin hinnat olivat suolaisia. Vaatteet jäivät muiden ostettaviksi.

Emme halunneet ajaa moottoriteitä pitkin vaan pikkuteitä pohjois-Italian maaseudun halki. Näimme viini/maissi/viini/maissi/viini/maissiviljelyksiä silmänkantamattomiin.

Lopulta Sloveniaan. Kaikki rajamuodollisuudet näkyvät kuvassa.

Täälläkin maassa piti ostaa tiemaksutarra tuulilasiin. Sellaisen sai ensimmäiseltä huoltoasemalta. Slovenia yllätti positiivisesti, kun saimme palvelua täydellisellä englannin kielellä. Olihan vaihtelua Italian käsilläpuhumiseen.

Slovenia vaikutti kauniilta ja siistiltä maalta. Maasto on kumpuilevaa ja talot pihoineen hyvin hoidettuja.

Yöpaikaksi valitsimme Postojnan luolan piha-alueen. Kilometrjä päivälle tuli 216 km.