keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Myyräkuumetta Brnossa

Keskiviikko 5.7.2017

Tsekeistä olisi tarkotus shoppailla pikku Sulolle myyriä, joka on tsekkiläisen Milerin luoma animaatiohahmo.


Aamu valkeni aurinkoisena leirintäalue Hanassa. Ennen aamiaista pyörähdettiin koirien kanssa aidan toisella puolella.


Keke oli erimieltä perhepotretistä


Onneksi leiripaikkamme oli edes hivenen varjossa, sillä aamulla lämpöä oli jo parinkymmenen luokkaa. Aamiainen tulikin nautittua omalla terassilla.


Työmyyrän työpiste tänä aamuna tämä


Kaunis päivä tulossa


Karavaanarin arkea 


Leirintäalueella saimme tyhjennettyä Möhkön jätevesistä ja vesisäiliö täytettyä, joten eikun matkaan.

Kyllä nostan hattua Jussille. Hän ajoi Möhköllä Brnon vanhaankaupunkiin, jossa kadut oli paikkapaikoin kaposet. Löysimme kaikenlisäksi Möhkölle sopivan parkkiruudunkin varjosta.


Vanhankaupunginaukio


Kierreltiin katuja ristiin rastiin. En saanut myyräkuumeeseeni helpotusta, sillä suurinosa kaupoista oli kiinni paikallisen kahden arkipyhän vuoksi. Ja tietenkin ne sattui juuri meidän Tsekkipäivälle.

Mutta myyrästä vielä sen verran, että tuo myyrähän oli aina kiltti ja hyväntahtoinen. Puhetta ei satunnaisista huudahduksista lukuunottamatta ollut, joten kielestä ei tarvinnut välittää.


Vanhankaupungin tuomiokirkko Pietarin ja Paavalin 



Vaikka Nero rakastaa aurinkoa ja lämpöä, kävelimme ainakun pystyimme, varjon puolella. Onneksi on oma vesikippo mukana.


Kekelle tuli hätä,  mihin "iskä" meni ;)


Bron vanhankaupungin aukio








Jussi jäi koirien kanssa kadulle odottelee, kun minä käväsin muutamassa kaupassa pyörähtää. Oli kuulema pitänyt siirtää Keken ja Neron vesikippo vähän syrjempää, kun olis turistit täyttänyt kipon kolikoilla ;) Kyllähän ne ihan kerjäläisiltä olis menny....


Ihanaa katutaidetta


Kyllä tarkenee ☉☉☉


Karvapoikien kuumaapäivää helpotettiin käyttämällä niitä Möhkön suihkussa. Lisäksi meillä on lattialla akkukäyttöinen ilmanviilennin.


Yöksi valikoitui Brnoon Ikean parkkipaikka, joka oli erittäin rauhallinen paikka.


Tälle päivälle tuli kilometrejä vain reilut 30. 

6 kommenttia:

Tsekki-Itävalta-Puola-Liettua-Latvia-Viro

Sunnuntai 3.8 - tiistai 5.8.2019 Viimeisten ajopäivien lomassa pikainen tutustuminen Tsekeissä sadunhohtoiseen Cesky Krumloviin. Sunnuntai 3...